Keskiviikkona kaikkien projektimaiden eli Puolan, Ruotsin, Suomen, Espanjan ja Itävallan oppilaat kerääntyivät ryhmiin ja aloittivat projektitehtävän, Immigration mapin kokoamisen. Kirjoitimme sekä piirsimme yhteiseen karttaan kukin omiin maihimme tulleiden maahanmuuttajien lukumääriä. Keskustelimme myös mahdollisista maahanmuuton syistä ja opimme paljon uutta.
Samana päivänä kävimme Centrum Nauki Kopernik -nimisessä museossa, joka muistutti Tikkurilassa sijaitsevaa Heurekaa. Sielläkin me ohjeiden mukaisesti painelimme nappeja ja työnsimme vipuja, saadakseemme joitain reaktioita laitteilta. Kaikista kiinnostavin laite omasta mielestäni oli se, jossa piti ajatusten avulla liikuttaa kuulaa yrittäen voittaa vastapäätä istuvan kaveri. Päähän piti pukea pala kangasta, johon oli kiinnitetty metallisia palloja. Pallot nähtävästi lukivat ajatuksista tulevia aaltoja, ja saivat kuulan liikkumaan.
– Yulia
Torstaiaamuna heräsin koputukseen ovessa. Koulu alkoikin tuntia aikaisemmin kun luulin, joten nyt oli enää 25 minuuttia aikaa laittautua valmiiksi. Tekaisin itselleni nopeasti voileivän, heitin vaatteet päälle ja sipaisin sinistä luomiväriä silmäkulmiin. Sitten ovesta ulos.
Ensimmäisenä tuntina host-siskollani Marialla oli muuta koulun toimintaa, mutta hän kuitenkin ohjasi minut oikeaan luokkahuoneeseen ystäviensä kanssa. Valitettavasti tämä ensimmäinen tunti sattui olemaan puolantunti, joten suurin osa tunnista meni minulla siihen, että piirsin takapulpetissa vihkooni. Sain kuitenkin huomata jonkin verran eroja opetuksessa Puolan ja Suomen välillä. Täällä Puolassa en ole nähnyt kenenkään viittaavan puheenvuoroa. Opettaja joko jakoi puheenvuoroja tai kaikki puhuivat omalla vuorollaan. En ole tästä täysin varma, koska he puhuivat puolaa. Luokka kuitenkin pysyi muuten hyvin hiljaa koko tunnin ajan.
Toisella tunnilla kaikilla Erasmus-projektiin osallistuneilla oppilailla oli liikuntaa, jota piti erittäin energinen espanjalaisopettaja Mario. Eräs asia mikä herätti kovasti huomiota oli se, että puolalaisen koulun oppilaiden kuuluu käyttää liikuntatunnilla valkoisia vaatteita.
Liikuntatunnin jälkeen meillä oli toinen näytetunti, jonka piti ruotsalainen englanninopettaja Zita. Tunnilla pohdimme stereotypioita ja kulttuurishokkeja. Sen jälkeen kävimme lounaalla, ja otin edellisen suosikkini, kana-nacho-voileivän. Ei haittaisi, vaikka Havukoskellakin olisi tarjolla sellaisia. Lounaan jälkeen arvioimme projektikoulujemme hyviä ja huonoja käytäntöjä sekä vierailevien opettajien pitämiä näytetunteja.
Koulupäivän lopuksi lähdimme porukalla Polin-museoon, joka antoi meille paljon tietoa Puolan juutalaisten historista ja valmisti meitä tulevaa Krakovan-matkaa varten. Museon ulkopuolella tuli törmättyä toiseen suomalaiseen turistiryhmään ja vaihdettua pari sanaa.
–Kaisa
Torstaina heräsin aamulla kymmentä yli viisi. En tiedä kumpi oli suurempi: jännitys vai väsymys. Tänään lähdettäisiin Krakovaan!
Zuzian isä oli herännyt meitäkin aikaisemmin ja oli jo keittiössä laittamassa aamupalaa. Tehtyämme aamutoimet ja syötyämme oli aika lähteä koululle. Siellä odotti bussi, johon kiivettyämme matka Krakovaan alkoi. Pysähdyimme matkalla paikallisessa McDonaldsissa ja ihmettelimme, miten kaikki olikin niin halpaa. Bussissa aika kului nukkuen ja korttia pelaten. Puoli tuntia ennen Krakovaan saapumista bussin takaosasta alkoi kuulua Frozenin Let it go saksaksi. Siitäkös me riemastuimme ja menimme takapenkille katsomaan mitä tapahtuu. Puolalaisten ja espanjalaisten kanssa lauloimme sitten Let it go -kappaletta eri kielillä, jopa suomea yritettiin!
Kun saavuimme Krakovaan, kävi matkamme lounaalle. Söimme alkuruoaksi keittoa ja pääruoaksi kanaa perunamuusilla. Vatsat täynnä lähdimme seuraavaksi kiertämään Krakovan kaupunkia. Kierroksen opas piti yllä kovaa vauhtia, mutta kuulimme ja ymmärsimme hyvin englanninkielistä kertomusta.
Kierroksen jälkeen meillä oli pari tuntia vapaata aikaa. Kävimme kahvilassa sekä turistikaupoissa. Sitten vierailimme vielä Underground-museossa ennen hostellille menoa. Museo oli maan alla, sillä korkeudella missä kaupunki oli keskiajalla. Museossa opas kertoi Krakovan historiasta ja erityisesti keskiajasta. Kaikki olivat todella positiivisesti yllättyneitä.
Viimein oli aika päästä hostellille. Se oli kaupungin keskustan ulkopuolella, joten matkasimme sinne bussilla. Me jaoimme huoneen host-siskoni kanssa. Illalla ennen nukkumaanmenoa pelasimme korttia. Zuzialle opetettiin, miten läpsyä sekä lännen nopeinta pelataan. Viimein oli aika painaa silmät kiinni. Ennen kuin nukahdin, mielessä kävi vielä huominen Auschwitzin-retki.
-Elsa
Lauantaina heräsimme hostellissa seitsemältä aamulla. Saimme aamiaisen buffettipöydästä ja lähdimme ajamaan bussilla, päämääränämme Auschwitzin keskitysleiri.
Aamulla oli kylmä, ja sumu peitti kaikki maisemat. Sumu teki vanhasta leiristä vielä synkemmän näköisen – pakottaen kuvittelemaan, mitä siellä oli joskus tapahtunut. Toisen maailmansodan aikana leirillä surmattiin yli miljoona ihmistä.
Auschwitz on eräänlainen hautausmaa ilman hautoja. Siellä kuolleiden ihmisten sukulaisten täytyy mennä muistomerkkialueelle, jotta he pystyvät jättämään kuolleille kukkia. Tämän takia melko varhain aamulla ihmettelinkin jo joukkoa ihmisiä, joka suri läheisiään ja piteli kukkia käsissään.
Kasarmirakennuksiin on tehty näyttelyitä ja yhdessä niistä, joka jäi erityisesti mieleen, oli niin sanottuja ”Todisteita rikoksista”. Näyttelyyn oli koottu kaikki leirin vapauttamisen jälkeen löytyneet juutalaisten omistamat esineet: kengät, silmälasit, proteesit, hiusharjat, salkut sekä hiukset. Kyllä, luit oikein: oikeita naisten hiuksia oli tosi paljon, ja jotkut niistä näyttivät olevan letitettyjä. Saksalaiset tekivät niistä kangasta ja myivät sitä eteenpäin.
On myös vaikeaa unohtaa kaasukammiot – suihkuhuoneet, joihin johdettiin tappavaa myrkkyä. Saksalaiset ehtivät tuhota suurimman osan kammioista ennen puna-armeijan saapumista Auschwitziin, mutta yksi niistä oli rakennettu uudelleen alkuperäisistä osista. Olen lukenut kaasukammioista ja nähnyt niitä elokuvissa, mutta todellisuudessa ne näyttävät vieläkin pahemmilta.
Lyhyesti sanottuna Auschwitz oli kammottava paikka. Samalla se oli myös kiinnostava paikka, ehkä jopa kiinnostavin niistä, jossa olen ollut Puolan-matkani aikana. Kun astuimme ulos leiristä, olimme alakuloisia, sillä paikka kantaa sisällään hirveitä asioita seitsemänkymmenen vuoden takaa. Matka takaisin Varsovaan tuntui pitkältä.
-Yulia
Havukosken koulu osallistuu kolmivuotiseen kansainväliseen projektiin ”How can I improve my educative system and help other access it?” Projekti on kaksivaiheinen: toinen osa keskittyy parantamaan maahanmuuttajien kotouttamista yhteiskuntaan koulun avulla, toinen osa keskittyy tutkimaan eri maiden koulujärjestelmiä sekä jakamaan koulujen hyviä käytänteitä. Kumppanuusmaita ovat Itävalta, Espanja, Puola sekä Ruotsi. Tällä kertaa lähdimme neljän pojan kanssa Itävaltaan, Salzburgiin.
Koululla meidät otti vastaan koulun rehtori. Hän piti pienen kannustuspuheen ja saimme myös pienet lahjat.
Kansainvälisyys Havukoskella 